Random sekoilurope <3

Räävis nappasi leipäpalan kun se oli juuri koskettanutkaan maahan. Räävis oli viimepäivinä syönyt jopa omalle mittapuulleen epäterveellisen vähän, ja huonosti joten hyvä ruoka kelpasi tavallista paremmin. Se ei kiittänyt, eikä osoittanut kiitollisuutta. Sitä sen itsetunto ei olisi kestänyt, mutta salaa se oli kyllä tyytyväinen tilanteeseen. Se koetti käpertyä Kahi'ran viereen syödessään leipää.
Räävis  kyllä tiesi parmemmin kuin hyvin että hänen itsensä kaltaisia kapinallisia ei katsottaisi missään hyvällä.

Kahi'ra-
Suomukas istuskeli paikoillansa suht tyytyväisenä tämänhetkiseen tilanteeseen. Sivusilmällä hän huomasi kuinka hiirulainen hivuttautui lähemmäs ja käpertyi siihen liskonaisen viereen. Kahi'ra ei oikein tajunnut miksi hiirulainen tuollaistai teki, mutta antoi asian olla. ''En muuten tiedä nimeäsi. Minä olen Kahi'ra.'' Vihreä humanoidi kääntyi katsomaan Räävistä, mahdollisesti kohdaten tuon katseen. Viirumaiset pupillit eivät näyttänett tunteita yhtä hyvin kuin normaalit ihmissilmät, mutta oli varmasti selvää että Kahi'ra oli tällähetkellä hyvin rauhallinen ja epä-agressiivinen. Talven takia valo aloi jo vähentyä, vaikka ei ollut vielä ilta. Onneksi nuotio valaisi lähistöä mukavasti.

Räävis vaistosi että vaikka muukalainen olikin hurjan näköinen se ei ollut paha. Itseasiassa Räävis oli varma että muukalainen oli Räävikseen itseensä verrattaen oikea enkeli. Sitäpaitsi vaikutti siltä että muukalainen oli itse asiassa ollut Rääviksen pelastava enkeli. Lisäksi Räävis oli liian väsynyt ja shokin jälkitilassa raivotakseen tai aiheuttaakseen vahinkoa. Kun muukalainen kertoi nimensä Räävis naksautti hampaitaan ja yritti olla hihittämättä. "Rääväsuinen paskiainen palveluksessanne, neitiseni. Räävis ystävien kesken.." sitten Räävis muisti ettei sillä tällähetkellä ollut ystäviä ja se huomasi tuntevansa suorastaan jonkinsortin kaipausta Peppiä ja kumppaneita kohtaan. "Tai siis sillon kun mulla oli ystäviä.." se mutisi niin ettei sanoista oikeen saanut selvää sillä asia hävetti sitä itseään.

Sarnolin päätä jomotti. Hän tunsi allaan kylmän lumen, ja vaikka hän tiesi olevansa luolassa, sitä satoi lisää hänen päälleen. Sarnol muisti etäisesti, kuinka ruumisarkku oli räjähtänyt auki. Jättiläiskäärme. Kääpiölapsi Sarnolin sylissä. Onnen tunne – mutta mistä syystä. Oliko lapsi sanonut jotakin? Sarnolin päätä vihlaisi. Luultavasti lapsi oli valehdellut, mitä ikinä olikaan sanonut: lapsihan oli välttämättä sanonut jotakin positiivista! Puu. Moneen suuntaan sojottava puu, jonka keskellä olivat Sarnolin vaunut. Uhkaavat sanat. Ne sanat olivat varmaan kuuluneet mailien päähän. Mitä kieltä ne olivat olleet? Pimeys...

Sitä päivät olivat olleet. Ne olivat olleet pimeitä, aina vain kylmempiä ja tuulisia. Tumma hahmo joka oli vetänyt Sarnolia perässään, oli puhunut synkkiä asioita.

"Mehän olemme, kuin kaksi marjaa" ajatteli Sarnol, "paitsi että minä osaan ottaa marmattamisesta koko ilon irti. Ja olen (tai ainakin olin ennen viime kesää) rutkasti komeampi (vaikka paljonhan se matoja kiinnostaa)."

//Enookukaan, jos luet tämän, niin päätä itse, mitä Margareta sanoi. Varmaa on, että Margareta sai Sarnolin ajattelemaan jotakin positiivista, ja Sarnolin voiman kuolluttavirvoittava puoli tuli esiin. Sarnolin vaunut kasvoivat puita. Pelastiko se Margaretan? Onko Margareta jostakin syystä Banfatun mukana, kuten Sarnolkin. Onko hän vapaa vai vangittu?


Calalia. Onko Dizmal Banfatun jäljillä? Onko hän kenties tällä hetkellä kulkemassa tuolla jossakin lumimyrskyssä?


Muut. Teille omista hahmoistanne osapuilleen samat kysymykset, kuin Calalialle, paitsi, että Varjokani ja Cotetiini, miten Peppi ja Räävis joutuivat eroon toisistaan?//

Kahi'ra-
Liskonaisen suupielet nousivat pieneen virnuun. Kahi'ran hymy ei mikään kaunis ollut, liskoja kun ei hymyilemään oltu luotu. Hymyn takia terävät hampaat vilahtelivat huulien alta, mutta viimeistään silloin selvisi että suomukas yritti vain hymyillä, kun hän naurahti pienesti. Hymy kuitenkin katosi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynyt, Rääviksen mutistessa jotain haikeasti. Kahi'ralla ei ollut aavistustakaan mitä toinen sanoi, mutta päätti jättää asian sikseen, Räävis ei selvästikkään halunnut puhua asiasta. Kultasilmä yskäisi pienesti. ''Menen hakemaan lisää puita, sinä voit ryömiä takaisin tuonne viltin-'' Kahi'ra oli kokonaan unohtanut viltin, joka oli nyt palanut poroksi. ''........Voin rakentaa jonkun pienen suojan meille, mutta haen ensin puita.'' Kahi'ra koitti pysyä positiivesena, vaikkakin kalliin viltin palaminen selvästi harmitti häntä. Toisaalta viltti oli jo pilalla oksennuksesta, joten ehkä oli parempi että se paloi. Kevyt huokaus karkasi tummilta huulilta, Suomukkaan kadotessa metsään keräämään oksia. Onneksi Kahi'ralla oli tapa purkaa vihansa... Repimällä puista oksia paljain käsin! (ei tietenkään mitään kauhean paksuja/isoja oksia) Kultaa lieskuvat silmät etsivät katseellaan sopivia uhreja, ja niimpä lisko kävi toimeen. Hän nappasi kaksin käsin oksasta kiinni, asetti toisen jalkansa puunrunkoa vasten, ja melkein jokaista ruumiinsa lihasta käyttäen repäisi sen irti. Tämä aiheutti oksan raksahtamaan kovaäänisesti, jopa niin kovaäänisesti että pari lintua lähti lentämään lähipuista. Kahi'ra hengitti raskaammin, ja alkoi repimään käsillänsä oksaa pienempiin paloihin. Oksan ollessa sopivan kokoisissa paloissa, lähti naikkonen kantamaan niitä takaisin nuotiota kohti, jonne päästyään hän heitti osan paloista nuotioon, kun taas osan hän jätti sivumalle odottamaan poltettavaksi tulemista. Liskot eivät hikoile, joten Kahi'ra istahti hieman kauemmas nuotiosta jotta hän saisi ruumiinlämpönsä takaisin sopivale kuumuudelle.

Vaikkei Räävis suoranaisesti katunutkaan omaa käytöstään se huomasi tuntevansa hieman pahoillaan viltin kohtalosta.
"Ei." Se protestoi. "Sinä  menet nyt tuonne," se osoitti nuotiota kohti "ja annat minun hoitaa puut." se sanoi hieman käskevästi käheällä mairealla äänellään.
Räävis rupesi kokoamaan nuotiota.

*majatalossa*

Alna heräsi. Hänellä ei ole mitään käsitystä siitä, kuinka kauan hän oli nukkunut. Hän oli herännyt nähtyään levotonta unta epäkuolleista, Pepistä, Rääviksestä, Dizmalista ja muutamista muista hahmoista, sekä hajonneista vaunuista jossain syrjäisellä metsätiellä. Uni oli ollut hyvin todentuntuinen, mutta vaikka Alna kuinka yritti muistaa sen tapahtumia, hän ei saanut sitä palautettua mieleensä. Päinvastoin, mitä enemmän hän untaan mietti, sitä epävarmemmaksi hän kävi sen suhteen, mitä unessa oikeastaan oli tapahtunut. Lopulta Alna luovutti unensa muistelemisen, koska se oli liian turhauttavaa, ja alkoi katsella ympärilleen huoneessa. Vasta nyt hän pani merkille, ettei Dizmal ollut siellä. Missä velho nyt oli? Mikä aika nyt oli? Alna otti velhonsauvansa mukaansa ja lähti huoneestaan kohti majatalon oleskelutilaa aikeinaan löytää Dizmal. Hän tunsi itsensä jostain syystä erittäin virkeäksi ja tiesi, ettei nukkumisesta tulisi mitään.

Kahi'ra-
Rääviksen siinä koittaessa estellä, Kahi'ra vain nosti kulmaansa. ''Minä jaksan kantaa enemmän puita kuin sinä, ehkä on parempi että jätetään fyysisesti raskaammat hommat minulle.'' Hän sanahti niin rauhallisesti kuin tämänhetkisessä tilassa pystyi ja pyrki kävelemään Rääviksen ohi. Hiirulainen ei tiennyt sitä, mutta nyt olisi parempi antaa Kahi'ran purkaa raivonsa, vaikka sitten repimällä niitä oksia. ''Sitä paitsi sinä voisit vaikka kohennella tulta, minä en isojen kynsieni takia pysty siihen kauhean hyvin, tee sinä vaikka sitä.'' Liskonainen sanahti ennenkuni katosi metsän syvyyksiin, jossa mahdollisesti jatkaisi viimeroolini tapahtumia

*majatalossa*

Dizmal istui pää nuokuksissa majatalon tuolissa Albinan tullessa oleskelutilaan. Dizmal näytti nukahtaneen todella epämukavaan asentoon mutta heräsi Albinan tullessa lähelle niin nopeasti, ettei voinut olla varma oliko hän sittenkin ollut hereillä. Dizmal kaivoi heti taskustaan almanakan ja kirjasi siihen nopeasti jotain samalla kysyen Albinalta, miten tämä nukkui.

Räävis kuului niihin joille pieninkin viittaus siihen ettei tämä voisi, puhumattakaan siitä jos joku vihjaisi ettei tämä saisi tehdä jotain aiheutti valtavan himon tehdä kyseistä asiaa.
Lisäksi Räävis ei halunnut jäädä yksin kylmään metsään. Niinpä tämä loikki Kahi'ran perässä metsään.

Kahi'ra-
Nyt kun Räävis loikiskeli perässä, ei suomukas voinut riehua niinkuin hän halusi... Noh, piti sitten riehua hillitysti. Kahi'ra etsi tarkoituksella paksumpia oksia, jotta pystyi katkaisemaan ne polvellansa kahteen osaa. Oksia ja muita kepakoita löytyi mukavasti, ja kyllä Kahi'ra välillä nappasi puista heiveröisä oksia mukaansa. Kun niitä oli sitten kasassa mukava määrä, liskonainen lähti viemään niitä kohti nuotiota. Räävis sai tulla perässä, vai oliko se mennyt jo edeltä? Kahi'ra ei ollut oikein katsellut hiirulaisen perään, joten sillä ei ollut hajuakaan missä valkoturkki oikein pyöri. Kultasilmä oli saanut kasaan aikamoisen keppikokoelman, joka riittäisi varmasti jopa seuraavaksi päiväksi. Kahi'ra istahti maahan, tyytyväisenä ja rauhoittuuneena saatuan vähän käyttää fyysisiä voimiansa johonkin. Liskomainen häntä heilahti taas, kiepahtaen naikkosen syliin, niin että hän pystyi irrottamaan maasta tulleita roskia jotka olivat jääneet hännänpään piikkeihin kiinni. Pimeyden käydessä voimakkaammaksi kultaa lieskuvat silmät alkoivat hehkua pienesti. Suomukas nojasi taaemmas, ja kurotti päätänsä kohti taivasta. Hän päästi hieman kissan kehräystä muistuttavaa ääntä, ja sulki silmänsä. Näytti varmasti siltä hän nautti juuri olostaan paljon, mutta todellisuudessa tämä oli Kahi'ran vastike yskimiselle. Hetken kuluttua lisko lopetti, ja palautui istumaan 'normaalisti' ja käyttäytyi kuin mitään ei ollut tapahtunut.

Räävis noukki pienempiä oksia ja puunpalasia nyreissään siitä ettei se nykyisen tilansa (jälkihumalan) takia voinut olla yhtä vahva kuin Hahi'ra. Se palasi nuotiolle Liskon perässä. Osittain siksi että Räävis kulki tilastaan johtuen puolittain nelinkontin hyppien ja loikkien eläimellisesti. Se tuikkasi puolihuolimattomasti kaikki löytävänsä risut nuotioon aiheuttaen pienen savupilven ja yskäisi ja nyrpisteli nenäänsä ärsyyntyneenä. Tänään ei sitten mikään näyttänyt onnistuvan. Räävis katsahti kehräävää liskoa ihmeissään. Kuvitteliko Räävis vai tykkäsikö lisko tästä helvetistä joita se oli kuullut ihmisten nimittävän pakkaseksi ja kylmäksi. Räävis katseli liskoa uteliaana ja aidon kiinnostuneena. Ei kai lisko vain ollut masokisti ja nauttinut tästä kylmyydestä. No ei se Räävistä haitannut. Oli Räävis tavannut oudompiakin tapauksia.  "Ettet vain tykkäisi tästä pakkasesta?" se kysäisi naurahtaen.

Kahi'ra-
Kyllähän se Räävis oli tullut sieltä perässä, vaikkakin sen risukokoelma ei ollut mitään verattuna Kahi'ran keppakkokasaan. Lisko hymähti pienesti ylpeydestä.
Rääviksen kysyessä pitikö hän pakkasesta, kääntyi tuo katsomaan valkoturkkista niin ilmeettömänä kuin fyysisesti pystyi. Hetken sarvipää vain tuijotti hiirulaista, kunnes lopulta vastasi tönkösti ''En.'' Kuului vakava vastaus, mutta Kahi'ra omassa mielessänsä yhdisti Rääviksen typerät kysymyksen tuon humalaiseen tilaan, ja antoi asian olla. Liskonainen nuuhkaisi yhtäkkiä ilmaa kuuluvasti, ja nappasi kynsiinsä nahkareppunsa, josta hän kaivoi esiin pienemmässä pussukassa olevan lihakimpaleen. Vesi kielellä kän katseli veristä lihapalaa, kunnes suomukkaan tajuntaan tunkeutui se että hänellä oli seuraa. Lihapala repesi helposti kahtia terävien kynsien avulla, ja toinen puolikas lensi Rääviksen kasvoja kohti. Kahi'ra ei edes sanonut mitään, vaan kävi lihapalansa kimppuun, kadottaen sen sekunneissa vatsansa syöveriin. Sen jälkeen hän nousi ylös ja siirtyi hieman kauemmas tulesta. Kahi'ra irrotti jaloissansa ja käsissänsä olevat haarniskan osat, ja heitti ne reppunsa viereen. Lumessa oli jo tarpeeksi epämukava nukkua, ylimääräiset rautapalat käsissä ja jaloissa vain hankaloittivat asiaa. Onneksi nuotio oli sulattanut ympäriltään lunta pois, ja tämän yön voisi nukkua maata vasten.

Räävis nappasi lihanpalan käpäliinsä ja haisteli sitä naamassaan ilme josta kuvastui inho. Sitten se vain irvisti pahanilkisen iloisesti "Kai sinä tapoit tämän hitaasti?" Räävis oli haistavinaan lihasta ihmisen maun eikä ollenkaan pistänyt pahakseen. Jyrsiä nuoli huoliaan ja maiskutteli syödessään ja tuskin huomasi Kahi'ran riisutumista. Räävis huomasi tämän vasta kun tämä oli tulossa takaisin.

Kahi'ra-
Lisko potki lunta jaloillansa kauemmas nuotiosta, koittaen saada itselleen tarpeeksi isoa nukkumisaluetta. Räävis oli jäänyt nyt jonnekkin sinne taustalle, sillä Kahi'ran väsymys oli tärkeämpi tällähetkellä. Reppu toimi mukavana tyynynä, vaikka sen sisällä olikin pari kovaa esinettä. Suomukas istahti maahan, halaten jalkojansa käsillänsä. Hän ei aikonut mennä nukkumaan ennen Räävistä, ihan vain siksi että hänen luottamuksensa oltiin ennenkin petetty, ja liskonainen inhosi virheiden toistamista. ''Väsyttääkö sinua?'' Hän kysäisi ja nosti katseensa maasta Rääviksen suuntaan. Suomukas oli onneksi hyvä peittämään väsymyksensä, ja hän oli valmis valvomaan koko yön jos tarvitsi. Kultaiset silmät hehkuivat yhä enemmän yön tehdessä tuloaan.

Räävis pystyi vaistoamaan sen ettei Kahi'ra aikoisi nukahtaa ennen Räävistä. Kahi'ran harmiksi oli sanottava ettei Räävis itsekään luottanut oikein kehenkään. Oli totta että Räävis oli saanut hieman ruokaa ja huolenpitoa, mutta se ei silti uskaltanut ummistaa silmiään. Ei ainakaan kunnes vieras oltaisiin tutkittu ja riisuttu aseista. Räävis hivuttautui lähemmäs ja katseli liskoa tummanvihreillä silmillään viettelevästi. "Haluaisitko että peittelen sinut tai haluaisitko.. minut?" Räävis sanoi ehdottelevasti. Räävis ei halunnut enää avata haavojaan eikä antaa ruumistaan muiden käsiin mutta tämä vaikutti parhaalta aseistariisumistaktiikalta. Jos nyt tuo hemmetin lisko oltaisiin riisuttu aseista Räävis voisi hyvin loikkian puunlatvaan ja nukkua siellä. Liskon kynnet eivät näytäneet soveltuvan kuusistossa hyppimiseen.

Kahi'ra-
Hiiren hivuttautuessa lähemmäs, suomukas käänsi kasvonsa tuota kohti. Rääviksen ollessa vielä kesken puheiden, heilautti Kahi'ra häntäänsä tarpeettomalla voimmalla tuota kohti, mahdollisesti osuen hiirulaista kasvoihin. Jos Räävis ehtisi kauemmas, ei Kahi'ra tekisi muuta kuin hisisi käärmemäisesti, esittellen samalla teräviä hampaitansa... Tänä yönä ei ainakaan nukuttu. Hän antaisi tulen hiljentyä pienesti, mutta päättäisi pitää yllä pientä liekkiä, kunnes väsymys loppulta voittaisi, ja hän käpertyisi kylmään maahan nukkumaan. Onneksi jäljellä oleva tuli olisi niin pieni että se sammuisi rauhassa, tosin tulen tuoman lämmön kadotessa, tulisi Kahi'ra käpertymään yhä tiiviimmin, kylmän raastaessa hänen suomujansa.

Räävis joka ehti juuri ja juuri tajuta mitä tapahtui yritti väistää ja tunsi ikävän iskun herkkiin viiksikarvoihinsa. Räävis haukahti hiirimäisesti. Tämä oli selkeä haaste. Tämän jälkeen se vain virnisti leikkisästi. Mahtavaa. Tänä yönä siis leikittäisiin kuolettavaa tuijotuskilpailua, ja voittaja riisuisi pystyyn nukahtaneen häviäjän aseista. Räävis asettui istumaan mukavaan asentoon ja mulkoili Kahi'raa uhmakkaasti. Viesti oli selvä. Tänä yönä käytäisiin tuijotuskilpailu ja kilpailtaisiin siitä kumpi jaksaisi valvoa pidempään, eikä Räävis aikonut hävitä.

Kahi'ra-
Suomukas murahteli pienesti, ja laski päänsä polvien varaan. Nyt kun hän ymmärsi ettei Rääviskään aikonut nukkua, hän veti hännällänsä laukkunsa, sekä muut varusteensa lähemmäs. Isokyntiset kädet kaivelivat laukkua, Kahi'ran samalla kääntyessä niin ettei hiirulainen näkisi mitä hän touhusi. Laukusta löytyi nahkaan kääritty pullo, ja kultasilmä raotti nahkaa niin että pullon suu paljastui. Hän joi ison kulauksen pullosta, ja hengitti hetken raskaasti. Pullon hän sulki korkilla, ja tunki takaisin laukkuun. Pieni virne koristi (pikemminkin rumisti) hänen kasvojansa, kultaa lieskuvan katseen iskeytyessä valkoturkkiseen kuin haukka pieneen myyrään. Kahi'ra aikoi voittaa tämän kisan, keinolla tai toisella... Ja koska sääntöjä ei ollut... Hehee...

Vaikkei Räävis kyennykään näkemään mitä Kahi'ra touhusi saattoi tämä silti kuulla tämän kulauttavan kurkustaan jotain. Samoin Räävis saatoi tarkalla nenällään haistaa voimakkaan kofeiinipitoisen juoman tuoksun. Kyllähän tätä peliä pystyttäisiin pelaamaan kahdestikin. Räävis virnisti ja veti pienestä liivintaskustaan pienen pussukan joka sisälsi valkeaa jauhetta, jonka tämä oli pakkohaltuunottanut eräältä Khajiti-nimiseltä otus-paralta eräänä kesäisenä yönä kauan sitten. Räävis aivasti ja työnsi hyppysellisen ainetta suuhunsa. Kyseinen aine oli niinsanottua kuutamosokeria. Erittäin tehokasta ja piristvää rohtoa. Ei Räävis ei nukahtaisi tänäyönä. Lisäksi aine terästi aisteja kuten näkö, ja kuulo. Harmikseen se vain huononsi keskittymiskykyä ja pian Rääviksen pieni pää oli täynnä myöhäisiltaisen talvisen luonnon ääniä, ja jyrsijä lievästi sanottuna katui päätöstään. Kuitenkin tämä oli sen arvoista. Räävis oli huono häviäjä.

Kahi'ra-
Suomukas vain nosti toista kulmaansa, ja kaivoi pullon takaisin. Tippakaan ei enää ollut pohjalla kun hän oli valmis, ja pullo lensi sen jälkeen metsän syvyyksiin, jättäen jälkeensä vain nahkan johon se oli ollut käärittynä, jonka Kahi'ra laski syliinsä lämmikkeeksi. Tuo tarkkaili vastustajaansa viirusilmillänsä, yön kylmyyden tehdessä tulojansa. Liskonainen kurotti kepakkokasaansa ja lisäsi puita nuotioon, samalla hivuttautuen lähemmäs lämmön lähdettä. Hän sulki silmänsä, ja kietoi häntäsä ympärillensä. Saattoi vaikuttaa että hän nukkui, mutta oikeasti hän vain säästi energiaansa, samalla tavalla kuin monet liskot luonossakin tekevät. Kylmä viima iski ikävästi selkään, mutta oli pakko kestää, niin jääräpäinen tämä suomuinen olento oli.

Räävis tarkkaili suomuista vastustajaansa. Joku muu olisi ehkä luullut Kahi'ran nukkuvan, mutta Räävis huomasi eron. Hengitys oli liian epätasaista ja lisko oli liian paikallaan ja ääneti ollakseen unessa. Räävis virinisti voitonriemuisena ja heitti Kahi'raa kävyllä lumisella varmistuakseen asiasta. Käpy sinkoutui liskon syliin pienen hihityksen saattelemana.

Kahi'ra-
Käpy lensi, mutta lisko oli liian laiska välittääkseen siitä. Sen sijaan se vain tuhahti pienesti, ja jatkoi passiivista olotilaansa, välittämättä seurastaan. Kahi'ra oli hieman utelias miten Räävis reagoisi ignooratuksi tulemiseen, mutta toisaalta hän vain halusi valvoa pidempään kuin tuo hiirulainen. Väsymys alkoi kuitenkin painaa, ja Kahi'ra nytkähti pienesti korjatessaan valahtanutta ryhtiänsä. Sen juoman olisi pitänyt alkaa jo vaikuttamaan...

Räävis virnisti voitonriemuisesti. Sitä ei haitannut  vaikka lisko teeskentelikin nukkuvansa. Se tiesi nyt varmasti että toinen oli täysin hereillä. Räävis huomasi kuitenkin että lisko oli unelias. Se hypähti alas puusta ja käveli liskon viereen. "Mitä jos kokeilisit nyt ihan kiltisti vaan nukkua?" se sanoi nenäkkäästi. "Me molemmat tiedämme että valvominen on epäterveellistä." se lisäsi.

Kahi'ra-
Ei kuullut Rääviksen askelia ennenkuin tuo oli saapunut ihan viereen. Suomukas jännitti häntäänsä, valmiina muistuttamaan hiirulaiselle hajuraosta. Rääviksen kettuilu ei auttanut asiaa ollenkaan... Jos valkoturkkinen oli tarpeeksi lähellä, nappaisi Kahi'ra tuota kaluksesta (tai jostain muusta kaulan lähellä olevasta kankaasta) ja veti niin lähelle että hedän silmänsä olivat samalla tasolla. Sitten kahi'ra dramaattisesti avaisi silmänsä, jo valmiiksi viirumaisen pupillin kavetessa entisestään, ja silmien lieskuessa kullan siasta liekehtivän keltaista. Sen jälkeen hän työntäisi nököhampaan kauemmas sellaisella voimalla että tuo saattaisi kaatua pyllyllensä. Hän ei aikonut liikkua paikoiltansa, mutta hän aikoi valvoa koko yön, vaikkakin väsymys alkoi painaa yhä enemmän ja enemmän...