Random sekoilurope <3

//Sopii mulle, mutta Kahi'ra ei välttämättä halua jakaa kultaansa kauhean monen ihmisen kanssa :/ Se on sellanen ahne typerys xD

// Ne ei haluu rahaa.. Ne haluu vaan taika-kirjat ym.

//Okei, sitten tuskin tulee olemaan ongelmia

*majatalossa, edeltävänä yönä*
”Ihan hyvin” Alna vastasi Dizmalin kysymykseen siitä, kuinka oli saanut nukuttua. Hän istuutui Dizmalin vieressä vapaana olevalle tuolille. Hän ei osannut sanoa miksi, mutta hänestä tuntui, että heidän pitäisi jatkaa matkaa pian. Hän katsoi ulos. Ulkona tuuli ja näytti kylmältä. ”Kuinkahan Räävis ja Peppi pärjäävät?” Alna mietti ääneen. Uni, jota hän ei aivan kunnolla saanut palautettua mieleensä, vaivasi yhä häntä. ”Ulkona tuli kyllä kylmä äkkiä, mutta toisella on turkki ja toinen kyllä osaa huolehtia itsestään” Dizmal vastasi ihmetellen miksi toinen kiintyi näin noihin kahteen, jotka he olivat edellisenä päivänä vasta tavanneet. Alna ei jatkanut enempää aiheesta, ja tämän jälkeen keskustelu jatkui muissa merkeissä. Molemmat velhot miettivät, minne he lähtisivät seuraavana päivänä. Tarkoituksena oli lähteä seuraavaan kylään etsimään töitä tai huhuja taikaesineistä, mutta tarkempaa suunnitelmaa ei syntynyt. Aamun koitteessa Dizmal ja Alna lähtivät kylästä kävellen metsätietä pitkin.


//eli Dizmal ja Alna ovat nyt metsässä. He juttelevat vähän niitä näitä kulkiessaan, joten on mahdollista, että jos Räävis ja Kahi’ra sattuvat olemaan samassa osassa metsää, niin jompikumpi heistä voi kuulla keskustelun. Tai sitten hahmot voivat törmätä toisiinsa jossain vaiheessa myöhemmin metsässä, jos haluutte

//HUOM. Edellisellä pelijaksolla oltiin vielä aika lähellä kesää. Nyt ollaan talvessa, eli useampi kuukausi on mennyt. Oletin aiemmista viesteistänne, Calalia ja Nitani, että Alna on nukkunut jonkinlaista lumottua unta todella pitkään, mutta olisi kyllä pitänyt tajuta, ettette te olleet paikalla, kun puhuttiin Skypestä vuodenajan muuttumisesta.//

// Ok, sori. Meidän moka. Olisi pitänyt tajuta vuodenajan vaihtumisesta. Käykö et toi oli se mitä oli tapahtunut joskus silloin sen näiden ensitapaamisen jälkeen ja Dizmal ja Alna on kierrelleet yhdessä sitten loput ajasta? Ja nyt joka tapauksessa oltaisiin samassa metsässä kuin Räävis ja Kahi'ra?

//Minulle sopii

”En ikinä totu tähän kylmyyteen. Eikö sitä sinun tuliriimuasi voisi hyödyntää matkanuotiona tai jonain niin ettei tarvitsisi palella täällä pakkasessa?” Alna kysyi Dizmalilta heidän kävellessään metsätietä pitkin. Hän oli yrittänyt harjoitella riimuloitsuja itsekin viimeisen parin kuukauden aikana, mutta ei tahtonut oppia niitä. Hänestä eri riimumerkit yksinkertaisesti näyttivät liian samanlaisilta, että hän olisi erottanut niitä toisistaan, ja hän joutui siksi aina tarkistamaan omista muistiinpanoistaan eri riimujen merkityksen ennen kuin sai käytettyä niitä oikein. Sen takia hän turvasi niiden käytössä Dizmaliin. Erityisesti tuliriimu oli tuottanut ongelmia, ja Alna oli ollut vähällä polttaa puisen velhonsauvansa, kun oli viimeksi kyseiseen riimuun koskenut. Alna ei halunnut vaarantaa viime kylässä hankkimaansa villaista matkaviittaa, joten ei ottanut riimuja itse esille, mutta pakkanen ja pureva tuuli saivat hänen värisemään talvivaatteista huolimatta.

Dizmal oli alunperin ollut todella yllättynyt Albinan olleen kiinnostunut riimutaikuudesta. Hän oli kuullut vain kääpiöiden käyttävän sitä, etenkään onnistuneesti. Dizmal oli yrittänyt opettaa perusteita Albinalle, mutta Albina ei jostain syystä ollut saanut vielä oikein toimivaa riimua aikaiseksi. "Jos saisin käsiini vielä voimissaan olevaa liusketta. mutta sitä esiintyy vain vuorissa riimulähteiden lähellä. Käytin viimeisen palani epäkuolleita vastaan silloin." Albinalla oli kuitenkin harjoittelua varten ostettuja kiviä mukanaan ja Dizmalin tarkastettua ne kaikki, hän lopulta kelpuutti yhden. "Näissä kivissä on kyllä osasyy jos riimutaikuus ei suju helposti. Tämä vaatii hieman työtä." Dizmal kaivoi laukustaan kääpiötekoisen riimutalttansa ja rupesi kaivertamaan. "Riimukiven täytyy olla juuri oikean muotoinen ettei se vuoda energiaa ja pahimmilaan räjähdä. Itse riimu saa olla ainoa kohta jossa energia karkaa ulkomaailmaan." Dizmal samalla toistaa opettajansa sanoja Albinalle. "Kun aloitin näiden parissa, Mestari ei antanut minulle ruokaa kuin onnistuneita riimuja vastaan. Onnistuneen riimun tekeminen oli vielä silloin päivän työ. Ensimmäiseen riimuuni meni kolme päivää ja se räjähti kun olin viemässä sitä näytille". Dizmal kaiversi kiveä liki tunnin ja nousi sitten ylös. Riimukirjain hehkui punaisena mutta valossa sitä ei meinannut nähdä. "Tämä kestää enimmillään päivän. Kivessä ei ole paljoa energiaa tallessa. Sinun pitäisi joskus nähdä Vuorikaupungin pylväät. Ne saavat energiaa suoraan lähteestä ja sadat kirjaimet jakavat kaupunkiin valoa, lämpöä ja hienoja taikoja".

”Pitänee sitten joskus matkustaa sinne Vuorikaupunkiin niitä katsomaan” Alna sanoi miettien samalla, että Dizmalin oppimestari oli ollut aika kamala tapaus. Vaikka Alna oli kulkenut Dizmalin kanssa pitkään, tämä ei ollut kertonut juuri mitään menneisyydestään. Ei se Alnaa varsinaisesti ollut haitannut. He olivat vain työskennelleet yhdessä eikä Dizmalilla ollut mitään velvollisuutta kertoa Alnalle elämäntarinaansa. Tällaisina hetkinä kuitenkin Alnan kiinnostus aina heräsi. Hän ei ollut koskaan tavannut kääpiöitä, koska oli kotoisin suuresta ihmisten kaupungista, jossa ei-ihmisiä nähtiin vain harvoin. Sitä paitsi kääpiöt pysyttelivät aina omissa valtakunnissaan välittämättä muiden kansojen tekemisistä tuon taivaallista. ”Kuinka sinä oikein päädyit opettelemaan riimuja kääpiöiden opissa?” Alna kysyi heidän jatkaessa matkaa riimun lämmössä. Mukana kulkeva lumottu tuliriimu oli tällaisena talvipäivänä aika näppärä ja Alna oli hieman kateellinen siitä, kuinka hyvin Dizmal hallitsi riimut, vaikka arvasikin toisen taitojen olevan todella kovan harjoittelun tulosta. Ja Alna itse oli sitä paitsi paljon Dizmalia lahjakkaampi esimerkiksi parannusloitsuissa.

Dizmal mietti hetken ja totesi sitten "En muista miten päädyin Vuorikaupunkiin alun perin mutta sain nähdä aika paljon vaivaa että pääsin opettelemaan riimunkaiverrusta. Mestari huomasi minut kerran ihailemassa pilareita ja kertoi niistä. Kuulemma jokainen riimu on eri henkilön kaivertama ja suurin osa riimun kaivertajista on noussut aatelisarvoon työnsä ansiosta. Riimuihin on asetettu kultakirjailu, joka kertoo riimun kaivertajan. Mestari kävi seuraavina päivinä katsomassa minua pylväillä kysellen vaikeita kysymyksiä ja lopulta osti minut silloiselta mestariltani sienitarhalta. Mestari kohteli minua hyvin ja opin paljon taitoja kuten taisteluloitsintaa ja riimunkaiverruksen. Vastineeksi hoidin taas kaikki kotityöt ja ruoanlaittamisen."

” ’Osti minut?’ Oliko Dizmal entinen orja?” Alna mietti itsekseen. Hän ei keksinyt mitä sanoa siihen. Alna oli ollut onnekas ja saanut mahdollisuuden aloittaa taikaopintonsa jo nuorena. Hänen ei ollut koskaan tarvinnut tehdä mitään fyysistä työtä ja tiesi itsekin olevansa harvinaisen onnekas tässä suhteessa. Hänen vanhempansa olivat varakkaita maanomistajia ja huomatessaan Alnan perineen osan isoisovanhempiensa taikavoimista he laittoivat tämän paikallisen parantajan oppiin. Kun Alna oli oppinut tältä mielestään tarpeeksi, hän lähti maailmalle tarkoituksenaan laajentaa taikatietämystään. Matka jatkui hiljaisuuden vallitessa.

Banfatu oli vihainen. Hän oli mahtava velho, mutta hänkään ei hallinnut säätä. Pohjoisissa erämaissa oli usein myrskyjä ja monet niistä olivat hyvin tuhoisia, mutta tämä myrsky jylläsi jo neljättä päivää.

Banfatu oli saanut kovalla työllä pidettyä mukanaan raahaamansa miehen hengissä. Kuolisiko tuo mies matkalla? Toivottavasti ei! Banfatu tarvitsi miehen elossa, ja hän tarvitsi juuri tämän miehen elossa. Eikä hän voinut tehdä tehtäväänsä ennen, kuin olisi perillä. Tässä myrskyssä hän ei edes pystyisi raahaamaan miestä mukanaan, saati sitten pitää häntä elossa. Mies virui luolan perällä lähellä Banfatua – kuolleistamanaajaa. Tämä katsoi miestä halveksuen. Vain heikot sallivat itsensä kuolla. Vain heikot kieltäytyivät mahdollisuudesta pitkittää elämäänsä loputtomasti. Ja tuo mies – Sarnol – oli tässä suhteessa heikkouden perikuva! Vaikka niin oli se pikkutyttökin. Banfatu ei tiennyt, missä tyttö oli, mutta ainoa mistä hän välitti oli, ettei tyttö olisi lähettyvillä. Ja tässä myrskyssä oli kenenkään mahdotonta olla Banfatun ja onnettoman Sarnolin lähettyvillä.

Banfatu valpastui. Jostakin luolan ulkopuolelta kuului eläimen ääniä... Suurpedon ääniä.

Räävis oli piristynyt saatuaan mieleistään seuraa. Se kiipesi tuon tuostakin puuhun ja tiputtautui hankeen, kieri hangessa hetken ja teki lumienkeleitä, ja kiipesi taas seuraavaan puuhun.

Albina kulki yhä Dizmalin kansssa lumista metsätietä pitkin. Tie oli paikoin jäinen, mutta ajatuksiinsa uppoutunut Alna ei huomannut olla varovainen ja hän liukastui. Ei siinä pahasti käynyt, mutta Alna huudahti silti säikähdyksestä kaatuessaan selälleen. ”Varovasti, tässä on jäistä” Alna mumisi noustessaan ylös ja puistellessaan lunta kaavustaan. Matkanteko oli niin paljon mukavampaa kesällä.

Kahi'ra-
Suomukas seurasi virestä Rääviksen sekoiluja, itse kärsien kylmästä, vaikka hän koittikin kokoajan pysyä liikkeellä. Puhetta ei kauheasti liskosta lähtenyt irti, ja tottapuhuen hän piti hiljaisuuden tuomasta rauhasta. Kahi'ran kuulo ei ollut todellakaan siitä parhaasta päästä, mutta hän luuli silti kuulleensa jonkin kimeän äänen. ''Kuulitko sinä jotain? Kuulosti hieman kiljaisulta...'' Liskonainen mumisi, ja siirsi katseensa hiirulaiseen. Hän ei voinut olla varma kuuliko oikein, ja kysyikin sen takia Rääviksen mielipidettä, sillä nököhammas varmasti kuulisi paremmin noilla isoilla korvillansa. Suomukas pysähtyi paikoilleinsa, ja otti miekkansa varmin ottein käsiinsä, ihan varmuuden vuoksi.

Räävis pysähtyi ja kuunteli. "Hmm. Vaikuttaa siltä että emme ole ainoat kulkijat tässä talvisessa metsässä."
Räävis ei vielä tältä etäisyydeltä osannut sanoa oliko lähellä muita ihmisiä, vai isoja eläimiä. Sen istuessa paikallaan sen iso pää kääntyili ja kuulosteli joka ikistä puun oksan pakkasen aiheuttamaa narahdusta, ja sen pieni nenä kävi ylikierroksilla.

/Noniin tässä kohtaa Nitani on hyvä ja metelöi. <3

Dizmal repesi hetken päästä Albinan kaatumisesta viiveellä nauramaan kelattuaan tapahtunutta muutaman kerran päässään ja sanoi Albinalle "Ilmeesi oli kyllä näkemisen arvoinen!". Dizmal oli hyvällä tuulella mieluisasta retkiseurasta ja hänestä tuntui ettei mikään voisi nyt laskea hänen mielialaansa.

//Bait is real!

Dizmal torjuu lumipallon sauvallaan mutta saa lumiroiskeet päällensä. "Ei siinä mitään vikaa ollut, oikein soman maalauksen olisi saanut." Dizmal sanoo virnistäen, laskee sauvansa puuta vasten ja tekee itselleenkin lumipallon

”Uskallapas heittää se lumipallo!” sanoi Alna, joka oli juuri saanut lumet puisteltua kaavustaan kaatumisen jäljiltä. Hän ei ollut odottanut Dizmalin vastaavan samalla mitalla takaisin. ”Meidän pitäisi varmaan jatkaa matkaa. Voidaan leikkiä lumisotaa myöhemmin” Alna jatkoi. He olivat tuhlanneet jo aikaa tuliriimun kaivertamiseen (vaikka sen tuoma lämpö tekikin kulkemisesta talvisessa säässä huomattavasti mukavampaa) ja seuraavaan kylään oli vielä pitkä taival.

Kahi'ra-
''Hmm, meidän on varmasti parasta käydä katsomassa mikä äänen aiheutti, ettemme vahingossa joudu yllätetyiksi.'' Liskonainen selitti, ja vilkaisi Räävistä. ''Tuota, mistä suunnasta se ääni okein tulikaan?'' Suomukas kysäisi, hieman nolostuneena huonosta kuulostaan. Jos hiirulainen kertoisi äänen suunnan, lähtisi Kahi'ra matkaamaan sinnepäin, miekka valmiina kädessä mahdollista taistelua varten. ''Pysy takanani'' Hän vielä käskisi Räävistä.


//Anteeksi muuten kun laatu on rooleista laskenut, minä oon kipeenä enkä voi keskittyä yhtä hyvin roolien kirjoittamiseen :/

Räävis nyökkäsi ja samassa kuuli lisää ääniä. "Tuolta noin. Kierretään takavasemmalta niin pääsemme tuulen alta ja ne eivät haista meitä."  se ehdotti ja lähti hiipimään "Ja nyt mennään tyylillä. " se sanoi ja lähti hiipimään. Se oli notkea rotta.
//
Moi XD

Kahi'ra-
Suomukas nyökkäsi napakasti ja lähti Rääviksen osoittamaan suuntaan. Hiipimään ei liskonaisesta oikein ollut, mutta kyllä hän koitti normaalia äänettömämmin lumisen metsän läpi kulkea. Viirumaiset pupilit tutkivat talvista maisemaa, Kahi'ran rystysten naksahdellessa hänen kiristäessään otetta miekkaansa. Vaikka liskon suu oli pienesti auki, hengitti tuo nenänsä kautta, mikä oli varmasti selvää höyryn muodostuessa hänen sieraintensa ulkopuolelle jokaisella uloshengityksellä. Tummanvihreät suomut valkeaa maisemaa vastaan vahvistivat Kahi'ran silhuettia, ja hänen kallonsa piikkeineen saattoi muistuttaa jopa lohikäärmettä, ja olemusta vahvisti vielä sieraimista tuleva höyry, joka muistutti kevyttä savua. Vaaleat hampaat, joiden terävyys yksinään sai niiden kantajan vaarallisuuden selväksi, näkyivät vielä paremmin liskon hymyillessä pienesti. Hän oi juuri huomannut ihmiset, jotka aiheuttivat äänet aikaisemmin. Ne eivät näyttäneet vaarallisilta, mutta Kahi'ra päätti lähestyä varovasti. Hän vilkaisi Räävistä, samalla siirtyessä puun taakse, jotteivät ihmiset häntä huomaisi.

Alna ei huomannut lähestyvää Kahi’raa tai Räävistä. Hän kulki Dizmalin kanssa metsätietä eteenpäin ja keskityi varomaan jäisiä kohtia, ettei liukastuisi uudelleen. Varovaisuudesta huolimatta hän aina välillä astui jäälle, jota ei lumen alta näkynyt, mutta onnistui pysymään pystyssä.