Suoraan päästä keksitty tarina

Alotan tänne siis tarinan jota kirjotan suoraa päästä c: En sit luultavasti tarkista oikeenkirjotusta sen tarkemmi, et kiroitus viheitä ja muita hauskoja juttuja varmasti löytyy. Luultavasti teen myös tosi lyhyitä lukuja
Luulen et aiheet vaihtelee hienosti, näin alkuun voisi olla vaikkapa jotain lähelle fantasiaa/kauhua.


Kissan pienet hampaat

Luku 1. Takapiha

Milijan ruskeista silmistä heijastui punertava taivas. Raikas tuulenvire heilutteli lempeästi nurmikolla istuvan tytön punaiseksi värjättyjä hiuksia, jotka ylettyivät noin lapaluihin asti. Istuminen muuttui pian seisomiseksi. Milija suoristeli valkoisen mekkonsa helmaa, jota koristi sininen aaltomainen kuvio, ja lähti kipittämään talonsa takaovea kohti. Hän oli nauttinut viimeisistä kesäpäivistä ennen syksyn alkua rentoutumalla kotinsa takapihalla.

   Takapiha itsessään oli melko tyhjä. Se oli reunustettu valkoisella puuaidalla. Talon reunustalla oli kukkapenkkejä, joista kasvoi orvokkeja ja pekuunioita. Pihan perällä oli pieni tekolampi, missä asusti yleensä pikkusammakoita keväisin. Sen vieressä oli kaksi puutarhatuolia ja niiden välissä pieni muovipöytä, jonka päälle saattoi laittaa kuumana päivänä juomansa lepäämään.

   Milija oli juuri tarttumassa oven kahvaan, kun kuuli takaansa maukaisun. Automaattisesti hän käänsi päänsä äänen suuntaan. Äänen lähde oli täysin tavallisen näköinen kissa. Sen turkki oli täysin musta, lukuun ottamatta sen valkoista rinnusta. Kissa tuijotti tyttöä suoraan silmiin. Milija oli hämmentynyt monesta asiasta. Yksi oli, että miten kissa oli päässyt heidän pihallensa tytön huomaamatta. Toinen asia oli, että kissa käveli nyt rohkeasti suoraan Milijan jalkojen juureen ja kiehnäsi tätä. Kolmas oli se mikä vaivasi eniten. Kissan suu oli nimittäin hieman auki koko ajan, ja sillä ei ollut normaaleja kissan hampaita. Kissalla oli pienet ihmisen hampaat.

   Milijaa pelotti kissan uniikki ominaisuus, mutta hän oli utelias. Tyttö heilautti varovasti punaisia hiuksiaan pois silmiltä ja kyykistyi. Hänen oli pakko tarkistaa oliko nähnyt oikein. Kissa maukaisi taas, mikä varmisti tilanteen.
"Äiti! Tuu äkkiä kattomaan! Meijän takapihalla on jotain tosi outoa!" Milija huudahti. Pienen hetken päästä ovi avautui.
"Mikä sanoitkaan?" oven suusta ilmestyvä nainen kysyi. Naisella oli samanlaiset ruskeat silmät kuin Milijalla, ruskea polkkatukka, valkoinen t-paita, sininen kellohame ja kuluneet sandaalit.

   Naisen katse liikkui ympäri talon takana sijaitsevaa aluetta. Lopulta ovi alkoi sulkeutumaan uudestaan.
"Kummaa, luulin kuulleeni Milijan sanovan jotain," hän tokaisi juuri ennen kuin ovi naksahti kiinni, jättäen tyhjän takapihan taakseen.


Luku 2. Tulossa pian ;3

Kirjanmerkki.

Luku 2. Puro

Milija räpytteli silmiään hämmästyneenä. Hän tunsi jotakin kylmää ja kosteaa nilkoissansa asti. Kissa maukaisi taas, kuin pilkatakseen keskellä pientä vesipuroa seisovaa kolmetoista vuotiasta tyttöä. Virtaus oli heikko, mutta lähistöllä kuului melkoinen kohina. Luultavasti puro oli yksi isomman joen haaraumista, ja isompi joki itse sisälsi vesiputouksen jossakin kohtaa.

   Kissa maukaisi uudestaan, joka sai Milijan havahtumaan. Puron pohjalla olevat kivet olivat liukkaita, mutta tyttö onnistui horjahdellen pääsemään pois vedestä. Ihmisen hampaat omistavan kissan ja ihmisen välillä syntyi taas pitkä katsekontakti. Milija päätti nimetä kissan Poskihampaaksi hetken päähänpistosta.
"Poskihammas, missä me ollaan ja mitä tapahtuu?" nuori kysyi odottaen kissalta vastausta. Tietenkään se ei vastannut, vaikka sillä oli ihmisen hampaat, se oli loppujen lopuksi vain kissa. Eikä se varmasti voisi oppisi nimeään näin nopeasti. Milija läimäytti itseään naamaan tajutessaan asian.

   Poskihammas ei voinut vastata sanoilla seuralaiselleen, mutta se yritti selvästi kertoa jotain eleillään. Se lähti topsuttelemaan suuntaa kohti, josta vesi näytti virtaavan alas. Se pysähtyi välillä pienten askeleiden jälkeen ja katsoi tyttöä kuin idioottia. Vihdoin Milija tajusi vihjeen ja alkoi seuramaan kissaa. Poskihammas alkoi kehräämään huomattuaan tytön ymmärtäneen sanoman.

   Epäillyt osoittautuivat oikeaksi kaksikon päästyä puron alkupäähän. Se haarautui toisesta hieman voimakkaammin virtaavasta purosta, joka taas haarautui isommasta joesta. Noin kahden metrin korkuinen vesiputous kohisi voimakkaasti joen virratessa sen läpi. Joen ja sen haarautumien ympärillä kasvoi tiheä havumetsä. Milijan ja Poskihampaan vieressä oli tällä hetkellä luultavasti suurin näköalassa oleva puu. Yllättäen sen takaa pomppasi peura eläin, joka katsoi uhkaavan näköiseesti tyttöä ja kissaa pupillittomilla silmillään. Sen molemmissa sarvissa roikkui myös palanen omituista sammalta, joiden keskustassa oli punaisena hohtavat marjat.


Luku 3. Tulossa pian

En osaa päättää, jatkanko tänne kommentteihin tätä vai lisäänkö alotusviestii? Halp.

Luku 3. Metsäpolku

Tuijotuskilpailu Milijan, Poskihampaan ja peuran välillä jatkui. Yllättäen metsästä ilmestynyt otus alkoi hohtaa sokaisten tytön ja kissan. Kaksikon näön palatessa, heitä kohtasi täysin uusi näky. Peuran ulkomuoto oli muuttunut, eikä edes vähän.




Milija päätteli, että peura ei oikeasti tahtonut pahaa. Sen silmät olivat vain tietyn muotoiset, joka loi illuusion vihaisesta ilmeestä. Peura yritti viittoa "seuratkaa minua" omituiselle parivaljakolle. Poskihammas ei pähkäillyt kauaa, kun kiehnäsi jo otuksen kavioissa. Pian joukkiosta pystyi jo sanomaan kolmikko. He etenivät peuraa seuraten pientä epäselvää polkua pitkin.
"Voinko kutsua sinua Metsänvartijaksi?" kuului hento tytön ääni jonon perältä. Otus katsoi taaksensa ja nyökkäsi kevyesti. Poskihammas maukaisi tyytyväisen kuuloisesti.

    Milija tunsi jalkojensa väsyvän hitaasti. Kuinka paljon hän oli jo kävellyt tämän päivän aikana? Oliko enään edes päivä? Kuuset olivat niin pitkiä ja tiheitä, että valo ei päässyt hyvin läpi. Ainut valon lähde oli Metsänvartijan kantava valtikka, jonka päässä oli hohtava pallo. Oli vaikea sanoa mitä materiaalia pallo oli. Se olisi saattanut olla jonkinlainen kivi, tai ehkä jonkinlaista energiaa fyysisessä muodossa. Sitä kantava varsi näytti olevan vain tavallinen oksa. Joka tapauksessa, kolmikolla ei ollut pelkoa puuta päin kävelemisestä valon ansiosta. Yllättäen jonon oikealta puolelta metsän pimeydestä kuului murhadus, joka sai joukkion pysähtymään.

     Metsänvartijan valtikan valo himmeni lähes olemattomaksi. Olennon silmien hohto korostui nyt enemmän pimeässä. Poskihammas kipitti Milijan jalkoihin kuin piiloa etsien. Silmiä tihrustamalla Milija erotti kissan näyttelevän ihmishampaitaan suuntaan josta ääni oli peräisin. Tyttö käänsi katseensa vielä Metsänvartijaan, joka oli kohottanut suuren kätensä ääntä kohti. Tyttö tajusi pian miksi Metsänvartijan valo oli himmentynyt, sillä se alkoi nyt tulla esiin olennon kämmenestä. Kuului pieni matala tumahduksen kaltainen ääni, kun valopallo sinkoutui kämmenestä neulasten peittämien oksien sekaan. Milija erotti noin millisekunnin ajan keltaiset silmät ja torahampaat kyseisestä suunnasta. Vingahdus, joka kuului valon taas kadotessa, sai tytön hätkähtämään.

     Kissa oli hetken päästä punatukkaisen ihmisen sylissä, ja ihminen itse peura olennon käsivarsilla. Metsänvartijan valtikka oli uhrattu paikan lähelle josta murahdus kuului. Valoa ei juurikaan ollut, mutta peura tiesi tarkalleen mihin astui. Tilanteen rauhoituttua olento hidasti vauhtia, mutta ei laskenut Milijaa eikä Poskihammasta alas. Se katsoi ylväästi eteensä ja eteni varmoin askelin. Mikä ikinä murahtikaan metsikössä, oli onneksi jättänyt takaa-ajon idean pois mielestään. Jokin vaarallinen se varmasti oli päätellen Metsänvartijan reaktiosta. Kului vielä muutama minuutti, kun menosuunnasta alkoi vihdoin näkyä auringonvaloa. Milija kuitenkaan ei nähnyt sen kaunista valoa, sillä oli nukahtanut. Poskihammaskin oli siirtynyt jossain vaiheessa Metsänvartijan sarvien väliin ja torkkui siellä rauhallisesti.