Ruohion tarina (K-12, koska hiukan väkivaltaa)

Ruohion tarina
Luku 1. Ruohio
Oli kevät. Kaniini hyppeli niityllä riemusta, sillä lumi oli jo melkein sulanut ja linnut lauloivat
kauniisti puissa. Kaniini oli nimeltään Ruohio, hän oli harmaa ja nuori koiras, joka piti keväästä.
Hän oli aikaisemmin kuulunut Sandlefordin kaniyhdyskuntaan, mutta hän oli muuttanut sieltä
ihmisten tuhottua sen. Ruohio ei siis lähtenyt Pähkinän ja muiden mukaan, vaan lähti itse matkalle.
Häntä oli ahdistanut tovereidensa karu kohtalo, heidän kuoltua myrkkyyn.
Ruohio oli nähnyt Rautatammen, Sinikellon ja Puna-alpin pakenevan ja oli aluksi ajatellut
seuraavansa heitä. Ruohio on kuitenkin luonteeltaan aika yksinäinen, joten hän päätti
mennä yksin. Hänet oli löydetty haavoittuneena Efrafasta, jonne hänet oli tuotu, kun Ruohio
oli etsinyt asuinpaikkaa. Efrafalaiset eivät voineet sietää mokomaa Hlessiä (Kulkuri, kanikielellä),
joten he uhkasivat surmata tämän. Isopää tuli apuun ja pelasti Ruohion.
Kapteeni Kohokki ei ollut paikalla komentamassa alaisiaan, joten siksi Efrafalaiset olivat
olleet epäkohteliaita Ruohiota kohtaan.
Ruohio on luonteeltaan yksinäinen, mutta hänellä on Sinikellon huumorintaju ja Thlaylin voimat.
Eräänä päivänä Ruohio lähti vakoilemaan näkyisikö Elileitä.
``Pähkinä-rah, Ruohiota ei ole näkynyt vieläkään, ilta on tulossa`` Isopää sanoi huolissaan.
``Thlayli...`` Pähkinä vastasi. ``Hän kyllä tulee vielä takaisin, luota häneen.``
Ruohio oli se, johon Pähkinä ja Isopää todella luottivat.
Ruohio oli joutunut kamppailemaan Homban kanssa. Hän oli puraissut Hombaa häntään, mutta
Homba oli silti ehtinyt haavoittaa kaniinia.
``Ruohio! Miten kävi?`` kysyi Pähkinä huolissaan.
``Ei pahasti. Homba vain hyökkäsi`` vastasi Ruohio.
``Kiitos Frithin että selvisit`` Isopää sanoi tyytyväisenä.
Eräänä iltana, kun muut vielä nukkuivat, lähti Ruohio salaa metsään.
Hän halusi tutkia Watershipin paikkoja, koska oli viettänyt elämänsä Sandlefordin tuhon jälkeen
asuen vain koloissa tai ihmisten maatiloissa.
Kerran joukko rottia oli käynyt Ruohion kimppuun maatilalla, mutta Ruohio oli selvinnyt ilman
mitään naarmuja.
Metsässä Ruohio kuunteli tarkasti yön ääniä.
Pöllön ääntely kuulosti aavemaiselta, mutta Ruohio ei pelännyt.
``Heh, toivottavasti eivät herää ja säikähdä missä olen`` naurahti Ruohio itsekseen.
Silloin jokin tippui Ruohion päähän.
``Mikä se oli?`` hätkähti Ruohio.
Kuului naurua. Se oli ollut Orava, joka heitti tammenterhon Ruohion päähän.
``Vai niin, haluat siis kiusata minua`` Ruohio sanoi Oravalle.
Orava ei vastannut vaan meni takaisin pesäänsä.
``Kummallisia nuo eläimet`` Ruohio ajatteli.
Ruohio käveli kauemmas ja kauemmas metsään. Häntä ei pelottanut mikään.

Jatkuu...

Ruohio tunsi yllättäen olonsa turvattomaksi metsässä.
Hän olisi jo tahtonut mennä Watershipille ja omaan koloonsa nukkumaan.
Mutta häntä kiinnosti silti mitä jännää metsästä löytyy.
Yhtäkkiä kuului ääntä.
”Mikä se oli?” Ruohio kysyi hiukan pelästyneenä. Hän oli varma, että joku vaara uhkasi häntä.
Ääni oli selvästi Elilin murina.
”Jos joku Elil käy kimppuuni, niin isken takaisin samalla mitalla” uhkasi Ruohio.
Kaniini alkoi vapista pelosta, vaikka oli yrittänyt rohkaista itseään.
Pensaasta ilmestyi suuri eläin, jolla oli mustavalkoinen turkki.
Se oli Lendri (eli mäyrä).
”LENDRI!!!!” huusi Ruohio kauhuissaan, mutta ei juossut karkuun.
Kani hyppäsi suoraan Lendrin kuonoon ja puri niin kovaa että Lendri huusi tuskissaan.
Lendri huitoi Ruohiota käpälällään kuin ampiaista konsanaan.
Elil sai raapaistua Kaniinin selkään syvän haavan ja siitä alkoi vuotaa verta.
”Se on vain naarmu” ajatteli Ruohio, vaikka tunsikin kovaa kipua selässään.
”Mutta minun täytyy kukistaa tuo Elil vaikka se olisi viimeinen tekoni.”
Ruohio päätti jatkaa taistelua. Se oli taistellut lukuisten rottien kanssa ladossa,
joten Lendri ei pärjäisi tätä kanikoirasta vastaan.
Ruohio oli vielä nuori kani, mutta silti hän osasi taistella kuten vanhimmatkin koiraat.
Hän oli oppinut pelottomuuden Isopäältä, joka toimi Ruohion kouluttajana.
Isopää oli opettanut monet taidot, joita Ruohion tulisi noudattaa taistellessaan itseään
suurempaa vihollista vastaan. Ruohion silmät loistivat punaisina raivosta.
”Minä kyllä voitan tuon Lendrin... voitan!!”
Lendri oli haavojen peitossa. Ruohio ei haavoistaan huolimatta luovuttanut taistelua.
Mielessään Ruohio muisti Thlaylin sanat: ”Elil saattaa olla sinua isompi ja vahvempi,
mutta periksi sinun ei tule antaa.”
”Isopää... minä taistelen sinun ja kaikkien muidenkin puolesta” vannoi Ruohio.
Lendri ei enää jaksanut taistella. Se huitoi väsyneenä Ruohiota, mutta mikään ei osunut
siihen. ”Pahuksen kani” Lendri ajatteli. ”Miten se voi olla niin nopea, nälkäänhän tässä
menehtyy.” Sitten kuului huutoa: ”Ruohio.... missä olet?”
Ääni ei ollut Isopään tai Pähkinän.
Ruohio huomasi kanin, joka hyppäsi suoraan Elilin kimppuun.
”Inlen musta kaniini? Hänkö tuli pelastamaan minut?” Ruohio kysyi hämmästyneenä.
Lendrin häivyttyä Ruohio huomasi kuka kani oli.
Se oli Kapteeni Rautatammi, joka oli tullut Pähkinä-rahin käskystä etsimään Ruohiota.
”Rautatammi!!! Sinä siis pelastit minut” Ruohio ilahtui.
”Kyllä, Pähkinä-rahin määräyksestä” Rautatammi vastasi.
Rautatammi huomasi Lendrin aiheuttavan haavan Ruohion selässä.
”Tuo haava näyttää pahalta. Mutta kyllä sinä selviät. Tiedän paikan, jossa kasvaa
parantavia yrttejä. Selkäsi paranee kyllä muutamassa päivässä.”
”Frithin kiitos että pelastit minut Rautatammi” Ruohio kiitti.
”Mennään kotiin” Rautatammi päätti.
Ruohio seurasi Rautatammea kohti Watership-vuorta, jossa hänellä olisi jännittävä
tarina kerrottavanaan. Yhtä jännittävä kuin Voikukan tarut El-ahrairahista.

LOPPU!