Oun lumisade (Sallittu)

Oun lumisade
Ikäraja: Kaikenikäisille
Perustuu sarjaan: Ginga Densetsu Weed 
Oussa oli satanut lunta koko päivän ja villikoirat lepäilivät omissa lumisissa koloissaan, joita he
olivat itse rakentaneet. Vanhat ja nuoretkin soturit ilakoivat lumen tuloa, eihän sitä koskaan tiedä
mitä talvi toisi tullessaan. Jerome oli uupunut matkastaan, joten hän mielellään lepäili.
Weed tuli hänen luokseen.
”Jerome... Senkin hupsu, herää!!!”
Jerome hölmistyi.
”Höh, miksi sinä pentu herätät minut unestani? Odotapas kun saan sinut kiinni!”
Weed nauroi ja juoksi pakoon Jerome kintereillään.
Gin katseli kaverusten touhua hymy huulillaan.
”Hohoijaa” hän huokaisi. ”Johnia tulee ikävä.”
Ben ja Cross olivat kävelyllä metsässä.
”Muistatko Cross-rakas kun olimme vielä nuoria, emmekä olleet pari?” kysyi Ben.
”Tottahan toki, kultaseni” vastasi Cross romanttisesti hymyilleen posket punaisina.
”Tänä päivänä ei ainakaan toivoisi pahuuden hampaiden liikkuvan paratiisissamme” Ben tokaisi.
Ken ja Kagetora hyppäsivät esiin puskasta.
”Heheh, isä ja äiti taitavat olla uudelleen rakastuneita” nauroi Ken vanhemmilleen.
Cross punastui, samoin Ben.
”Ken, meidän ei ehkä pitäisi häiritä vanhempiasi” Kagetora sanoi.
”Annetaan heidän muistella rauhassa nuoruuttaan.”
”Olet oikeassa, Kage. Mitäs Kurotoralle kuuluu?”
”Hyvää. Isä ei ole ollut ennen niin pirteä kuin nyt” Kagetora vastasi.
”Sepä hienoa.”
Rocket nousi silloin lumiselle kalliolle ja katseli toisten touhuja.
”Kohta voisi olla tarinan aika” hän sanoi vieressään seisovalle Wilsonille, vanhalle Collielle, joka
oli Ginin hyvä ystävä ja tiesi monia tarinoita urheista koirista.
”Hyvä ajatus” Wilson vastasi myhäillen. ”Pennut ainakin odottavat hetkeä malttamattomana.”
”Kaipaankin omaa nuoruuttani. Missile ja Jet, rakkaat veljeni eivät ikinä unohdu mielestäni”
Rocket sanoi silmäkulmassaan pieni kyynel muistellessaan onnellisia hetkiä veljiensä kanssa.
Gin kutsui ulvoen kaikki luolaansa viettämään talvea.
Hän istahti alas ja sanoi: ”Hyvät ystäväni ja jälkeläiseni! Ikä on alkanut jo painaa minua ja
Kaksoissolan tulevaisuus on teidän nuorien käsillä. Me kunnioitamme herramme Rikin muistoa,
isäni, jota en kunnolla tuntenut, mutta joka teki kaikkensa puolustaakseen pyhää paikkaamme
niiltä hirvittäviltä karhuilta (Gin näytti hampaitaan ja pennut vapisivat kauhusta).
Mutta, hänen ansiostaan me saamme elää täällä nyt vapaasti ja nauttia talvesta.
Juhlikaa toverit, älkää heittäkö onneanne hukkaan!”
Villikoirat osoittivat suosiotaan viisaan johtajansa puheelle.
Kuitenkin yksi koira istui nurkassa yksinään.
Se oli Koyuki, Weedin ihastus.
”Mutta Koyuki....” Weed sanoi. ”Mikä hätänä?”
”Voi, Weed” Koyuki huokaisi murheellisena. ”Sinun veljesi Yukimura ei ole täällä elossa, etkö
sinäkin ole tullut ajatelleeksi miten yksinäinen olet ilman veljeäsi?”
”Koyuki, minä.... Olen samaa mieltä. Hän oli kunnon soturi ja lisäksi veljeni” Weed vastasi.
”Kyllä me selviämme.”
”Niinkö?” Koyuki kysyi.
”Varmasti, voit olla huoleti” Weed lupasi.
Koyuki painoi päänsä Weedin päätä vasten ja he lähtivät yhdessä kuuntelemaan Wilsonin tarinaa
ja nauttimaan talvesta. Oussa vallitsi rauha, vaikka ulkona olikin kylmä ja lunta tuprutti runsaasti.
Silti luolan lämpö sai kaikkien koirien sydämet valtaansa ja antoi toivoa, että tästä talven
kylmyydestä selvittäisiin.