Sarvet

**UsagiP** Ma Elo 31, 2015 4:39 pm

Kirjotin joskus 9lk tän äikän takia Very Happy

Tota noin. Enjoy.

Sarvet

Kävelin tiheässä sekametsässä. Tarkoitukseni oli kerätä kori täyteen sieniä iltaan mennessä. Oli vasta varhaisaamu, joten minulla ei ollut mitään kiirettä. Mukanani oli vanha ystäväni Nea. Tämän vaaleissa nutturalla olevilla hiuksissa oli puista pudonneita neulasia ja lehtiä. Pisamaisen naaman hymy silti piti.

Puiden muodostama varjo sai näyttämään kuin olisi jo ilta. Monesti varjojen takia kompuroin kiviin puiden juuriin. Joskus kello yhden maissa korini oli jo täynnä sieniä. Neaa en nähnyt missään, olimme kai hajaantuneet jossain vaiheessa. Sain kylmiä väreitä, tuntui kuin joku olisi katsellut minua. Joku muu tai Nea. Päätin kuitenkin lähteä etsimään ystävääni.

Hetken vaellettuani löysin pienen ränsistyneen talon. Se oli vanhanaikainen hirsimökki. Pian näin myös tutun nutturan pilkistävän talon risan lattian läpi. Ai kuinka näin talon sisälle? Helposti, puolet seinästä puuttui. Kävelin varovasti nutturaa kohti.
''Nea, mitä teet täällä?'' kysyin ihmeissäni.
''Anteeksi, tiedät että olen utelias,'' hän sanoi selkä minuun päin katsoen maahan.
''Oletko kunnossa? Miksi olet siellä lattiassa olevassa kuopassa? Onko siellä jotain?''
''Tule itse katsomaan, toivottavasti et järkyty...''
Kävelin hitaasti kuopan luokse. Nea hyppäsi pois sieltä ja osoitti jotakin. Mikä se oli, en tiedä.

Jonkinlainen luuranko näkyi kuopan pohjalla. Se oli kulunut ja väriltään vaaleanruskea. Katseeni kuitenkin kiinnittyi luisen yllätyksen tiettyyn ominaisuuteen. Sillä oli sarvet. Samanlaiset kuin piirrettyjen piruilla. Ne olivat pikimustat ja kiilsivät pienestä auringonsäteestä, joka tuli piden välistä. Katselin suu auki luurankoa niin, että tuntui kuin leukaluuni olisi irronnut. Hetken oli ihan hiljaista, edes linnut eivät laulaneet.

Nea koski olkapäätäni ja katsoi silmiini.
''Meidän pitäisi varmaan lähteä,'' hän sanoi päättävästi ja nykäisi hieman olkapäätäni josta piti kiinni.
''Otetaan tuosta edes muutama kuva,'' vihjasin.
''EI! Me lähdetään nyt!''
''Miksi, eihän...'' en saanut sanottua asiaani kun huomasin Nean silmien vihreän värin muuttuvan punaiseksi. Pian hänen otsastaan alkoi työntyä ihon läpi samanlaiset sarvet kuin luurangolla. Irrotin muuttuneen ystäväni käden olaltani ja peruutin muutaman askeleen. Sienikorini putosi kädestäni.
''Ne-Nea...'' kuiskasin peloissani.
''Nea on kuollut,'' sanoi tuo hirviö Nean ruumiissa.

Lähdin juoksemaan tietä kohti, tai ainakin uskoin tien olevan siellä päin mihin juoksin. Sarvipäinen, punasilmäinen, kalpea, terävähampainen Nea juoksi perässäni. Kompuroin ja harhailin kyyneleet silmissäni . Nea karjui yliluonnollisella äänellä minulle sanoja, joita en ollut koskaan kuullut.

Tielle saavuttuani ryntäsin autoani kohti, jonka olin jättänyt tien reunaan, ja vilkuilin taakse. Auton käynnistin heti ja kaasutin pois metsästä. Ajoin poliisiasemalle ja kerroin kaiken tapahtuneen. He olivat huolestuneen näköisiä ja mainitsivat, ettei tämä ollut ensimmäinen tapaus. Kuitenkaan pientä talonkasaa ei koskaan löydetty, eikä aiempien tapausten uhreja. Asialle ei kumminkaan tehty mitään, luultavasti koska ylemmän asteen poliisit eivät uskoneet näihin sarvipäihin. Vieläkin ihmisiä katoilee siinä metsässä, itse en mene enää lähellekään sitä.